etusivulle etusivulle
etusivulle haku yhteystiedot

Kainuu

Marjamaakuntanakin tunnetussa Kainuussa on pitkät perinteet luonnon hyödyntämisessä elannon lähteenä ja turvaajana. Luonnosta on kerätty metsien ja vesien viljaa: marjoja, sieniä, riistaa ja kaloja. Puusta on opittu rakentamaan ja tekemään tarvekaluja. Historiassa Kainuu tunnettiin myös tervanpoltostaan.

Nykyisin Kainuussa on vankkaa luonnontuotteiden keruuseen ja jatkojalostukseen perustuvaa yrittäjyyttä. Maakunnassa tehdään myös luonnonmarjojen viljelyyn liittyvää tutkimus- ja kehittämistyötä. Marjojen lisäksi toiminta on monipuolistunut yrtteihin sekä käsityö- ja koristemateriaaleihin. Tervan polttoon liittyviä perinteitä hyödynnetään lähinnä kulttuuriin liittyvissä matkailupalveluissa.

Kainuun monipuolinen, puhdas ja pohjoinen luonto vaaramaisemineen ja runsaslumisine talvineen tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia myös luontomatkailuun ja ohjelmapalvelutoimintaan. Yksi maakunnan tunnetuista luontokohteista on Sotkamossa sijaitsevat Vuokatin vaaramaisemat, joihin onkin rakentunut matkailutoimintaa. Erämaihin on kehitetty esimerkiksi mahdollisuuksia suurpetojemme, kuten karhujen, tarkkailuun. Maakunnassa kehitetään vahvasti myös muuta luontoon liittyvää elämystuotantoa.


Lisätietoa Kainuusta ja maakunnan luontoyrittäjyyteen liittyvästä toiminnasta:

Kainuu.fi – Koko Kainuu verkossa
Kainuuta esittelevät sivut

Kainuun työvoima- ja elinkeinokeskus
Elinkeinoelämän kehittäjäorganisaatio

Pro Agria Kainuu
Maaseutuyrittäjyyttä kehittävä järjestö

Kainuun maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus
Neuvontaa ja maaseutuyrittäjyyden kehittämistyötä toteuttava verkosto

Kajaanin yliopistokeskuksen Biotekniikan laboratorio Sotkamossa
Luonnon raaka-aineiden käyttöön liittyvää tutkimustoimintaa

Kainuun Etu Oy
Maakunnallinen elinkeinotoiminnan kehittämisyhtiö

MTT:n Kainuun tutkimusasema, Sotkamo
Luonnonmarjojen ja –kasvien viljelytutkimus

Snowpolis Vuokatti
Hyvinvointiin, liikuntaan ja ympärivuotiseen talveen erikoistunut teknologiapuisto

Marjamaa
Tietopaketti erikoismarjoista

Matkakori
Matkailua ja luonnontuotealaa esittelevä sivusto

Outref
Elämysruokatuoteprojekti

Wild Taiga -matkailusivusto
Idän Taiga ry:n ylläpitämä sivusto




 
Copyright © 2005 Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry